Ehdokasasettelu päättyy
Ehdokasasettelu päättyy
Kuntavaalit lähestyvät, joten kohta kaikki ehdokkaat ovat lupaamassa asioitaan tai kertomassa mitä he tekisivät toisin. Ehdokkaina meitä on hyvin monenlaisia ja eri taustoilla, on yrittäjiä, lapsiperheen edustajia, toimitusjohtajia, duunareita, maahanmuuttajia, ikäihmisiä, opiskelijoita, työttömiä ja jo poliittisessa uraputkessa olevia. Kuopiossa ehdokkaita tulee olemaan noin 400 - 500, kun täysi ehdokaslista per puolue on 88 henkeä. Mutta Kuopiossakin vain 59 ehdokasta pääsee valtuutetuksi.

Itsellä valtuutetuksi pääseminen on päätavoite, mutta nyt haluaisinkin muistuttaa äänestäjiä, mistä muusta listoilla olevat ehdokkaat tulevat päättämään seuraavina vuosina. Kun kuntavaaleissa valitaan keväällä kuntien tärkein ja ylin toimielin, valitaan samaan aikaan useita tuhansia ihmisiä ympäri Suomen lautakuntiin, toimielimiin ja kuntien täysin tai osittain omistamien yhtiöiden hallituksiin. Kuopiossa on useita osakeyhtiöitä, esimerkiksi Kuopas, Servica, Niiralan Kulma, Kuopion Pysäköinti ja Monetra. Meillä on myös useita erilaisia lautakuntia, kuten hyvinvoinnin edistämisen lautakunta, kasvun ja oppimisen lautakunta, kaupunkirakennelautakunta, perusturva- ja terveyslautakunta, ympäristö- ja rakennuslautakunta ja keskusvaalilautakunta. Lisäksi meillä on tällaisiakin luottamushenkilöpaikkoja kuten romaniasian neuvottelukunta, veteraaniasian neuvottelukunta ja vanhusneuvosto. Unohtamatta Kuopio Tanssii ja Soi hallitusta, jätelautakuntaa ja valitaan meistä ehdokkaista myös Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehetkin. Haluankin muistuttaa, että äänelläsi on oikeasti merkitystä - se ei kanna kaikkien osalta valtuustoon asti, mutta samat ehdokkaat ovat päättämässä useista muista tärkeistä asioista. Esimerkiksi koulujen ja päiväkotien tilanteesta, liikuntapaikoista, kirjastoista, yhtiöiden vuokrista ja muusta hinnoittelusta, esteettömyydestä, jätemaksuista, sähkömaksuista (tosiaan edustajia on myös kuntien omistamissa sähkö- ja energiayhtiöissä) ja vaikka niistä tontinvuokrista, joita ollaan nyt korottamassa. Ehdokkailla on siis väliä, mutta antamallasi äänellä on myös paljon väliä. Kärjistäen, mitä enemmän ehdokas saa ääniä, sitä paremmin hän pystyy vaikuttamaan. Ja jos sinua mietityttää Kuopion tapa hoitaa asiat, anna äänesi uudelle kasvolle.
Kannustan äänestämään ehdokasta, joka on sydämellä täysillä mukana. Mieti millainen olisi paras mahdollinen henkilö edustamaan sinua, mitä häneltä toivot? Jokainen meistä varmasti yrittää parhaansa ja virheitäkin saa tehdä, mutta kannattaa selvittää se, edustaako hän ensisijaisesti sinua vai itseään. Äläkä mieti pelkkää puoluetta, ikää tai asuinpaikkaa, vaan myös henkilön ominaisuuksia, osaamista ja arvoja. Puolue ei ihmistä tee, me ihmiset teemme itsemme. Puoluetoiminnassa joutuu tosin tekemään kompromisseja, mutta varsinkin muissa luottamustoimissa henkilöt edustavat enemmän arvojaan. Itse olen sydämellä mukana ja se näkyy toiminnassani. Haluan Kuopion olevan koti meille kaikille jatkossakin, mutta siihen tarvitsen sinun ääntäsi. Mutta jos haluat itse olla mukana tekemässä tulevaa Kuopiota, voit lähteä vielä ehdolle.